#juhlaviikot
15.–31.8.
2014

Helsingin juhlaviikkojen käyntimäärä yli 230 000

Helsingin juhlaviikkojen vuoden 2014 tähänastinen kokonaiskäyntimäärä on yli 230 000. Luku täsmentyy loppusyksystä, kun festivaalin pitkäkestoisimmatkin tapahtumat – mm. kaupunkitilaa haltuun ottanut Hotel Manta of Helsinki -installaatio sekä taidenäyttelyt – ovat päättyneet.

Helsingin juhlaviikot loi tänä vuonna katsauksen sekä kansainvälisten, eri taiteenaloja edustavien tähtien että suomalaisten taiteilijoiden uusimpiin töihin. Suomen ja koko Pohjoismaiden suurimman monitaidefestivaalin ohjelmassa olivat mm. avant-garde-legenda Laurie Anderson ja jousikvartetti Kronos Quartet, Esa-Pekka Salosen ja Tero Saarisen yhteisteos, alkuperäiskokoonpanossaan edelleen esiintyvä Los Lobos, kaikkien aikojen rock-rumpali Ginger Baker, tyylikäs elektropoppari Sophie Ellis-Bextor ja folkrock-nostalgikko Jonathan Wilson.

Kaupunkikuvassa näkyvin osa Juhlaviikkoja oli Kansalaistorilla toiminut KoeHelsinki-festivaalialue, joka tarjosi kaikille taidetta ja elämyksiä – pääosin ilmaista ohjelmaa. Festivaalin 2014 viimeinen tapahtuma koetaan Musiikkitalossa tulevana sunnuntaina, kun maineikas kapellimestari Daniel Barenboim esiintyy Staatskapelle Berlin -orkesterinsa kanssa.

Kaikkiaan Juhlaviikoilla oli yli 800 esitystä ja tuhansia esiintyjiä, yhteistyöfestivaalit mukaan lukien.

Festivaalin suurimpaan kaupunkitapahtumaan Taiteiden yöhön osallistui arviolta 50 000 ihmistä.

Helsingin juhlaviikkojen ohjelman olennaisena osana olivat myös Art goes Kapakka (60 000 kävijää), Stage-teatterifestivaali (3 000 kävijää), Runokuu (8 000 kävijää), Viapori Jazz (1 700 kävijää) ja Media Facades (2 600 kävijää). Luvut sisältyvät Juhlaviikkojen kokonaiskävijämäärään.

Osaan tapahtumista voi tutustua varsinaisen festivaalin päätyttyäkin. Hilma af Klintin näyttely on esillä Helsingin Taidehallissa 28.9. saakka, Tommi Toijan näyttely Amos Andersonin Taidemuseossa 27.10. asti ja #snapshot-näyttely Suomen valokuvataiteen museossa 18.1.2015 asti. Tatzu Nishin Kauppatorille suunnittelema installaatio Hotel Manta of Helsinki toimii näyttelytilana 12.10. saakka.

Seuraavan kerran Helsingin juhlaviikkoja vietetään 14.–30.8.2015. Ohjelma julkistetaan huhtikuussa 2015.