#juhlaviikot
15.–31.8.
2014
Hilma af Klint

Yhteistyössä: HOK-Elanto

Kulttuurin aakkoset

Avantgarde, Beethoven, Capoeira – nyt käydään läpi kulttuurin aakkoset! Uusille elämyksille altistuminen alkaa muutamien avainsanojen kautta. Mikä on taideteoksen kehyskertomus, millaista on ethio-jazz? HOK-Elannon Kulttuurin aakkoset johdattavat Helsingin juhlaviikkojen monipuoliseen ohjelmistoon.

HOK-Elannon ravintolat kattaa koko kaupungin. Varaa ravintolapöytä kätevästi netistä: kattaakaupungin.fi

A

S-Etu
2€

A niin kuin abstrakti taide

Abstrakti tai ei-esittävä taide on taidetta, jolla ei pyritä kuvaamaan tai jäljittelemään mitään luonnollisen maailman kohdetta. Sen äärimmäisenä vastakohtana esimerkiksi naturalistinen taide on jopa kaunistelemattoman realistista. Abstrakti taide voi olla vaikkapa geometrista tai ekspressionistista. Abstrakti taide syntyi 1900-luvun alussa, ja sen kehittäjinä pidetään mm. Wassily Kandinskya ja Kazimir Malevitšia, joskin Hilma af Klintin abstraktit teokset paljastuivat sittemmin jo niitä aiemmin tehdyiksi.

Hilma af Klint (1862–1944) mullisti käsitystämme taiteen historiasta. Hän maalasi abstrakteja teoksiaan jo 1900-luvun alussa, vuosia ennen ei-esittävän taiteen alkupisteenä pidettyjä merkkiteoksia. Af Klint kuitenkin suojasi taiteensa testamentissaan julkisuudelta piiloon, sillä uskoi sen avautuvan vasta tuleville sukupolville. Nyt laajin koskaan nähty af Klintin teoskokonaisuus nähdään Taidehallin Juhlaviikkonäyttelyssä. Se esittelee salassa pidetyn tuotannon, jonka aiheet ammentavat muun muassa spiritismistä, teosofiasta ja antroposofiasta.

Lue lisää ja osta liput

C

S-Etu
4€

C niin kuin cajun

Cajun on termi, jota käytetään Yhdysvaltain eteläosien, erityisesti Louisianan ranskankielisestä väestöstä ja sen kulttuurista. Cajun-musiikin juuret ovatkin kanadanranskalaisten perinteisessä musiikissa. Cajunissa keskeisimmät soittimet ovat viulu ja harmonikka. Cajun on tanssittavaa musiikkia, usein valssia tai two-stepiä, ja sen dramaattiset, tarinamuotoiset sanoitukset lauletaan nykyäänkin usein ranskaksi.

Tv-sarja Treme on saanut vankan suosion musiikinystävien parissa ympäri maailman. Sarja tuo ennennäkemättömällä tavalla esiin New Orleansin kaupungin uskomattoman rikkaan musiikkiperinteen. Nyt samoihin tunnelmiin voi heittäytyä Huvilassa, kun lavan ottavat haltuun kaupungin klubeilla kannuksensa hankkineet jazz- ja bluesmies John Boutté sekä cajun-velhot Cedric Watson ja Dirk Powell.

Lue lisää ja osta liput

E

S-Etu
4€

E niin kuin ethio-jazz

Etiopialaisen musiikin ja jazzin legenda Mulatu Astatke yhdisti 1960-luvulla musiikilliset innoittajansa ja loi uuden genren: ethio-jazzin. Siinä perinteisempää jazzia soitettiin etiopialaisilla soittimilla, kuten masinqo-piikkiviuluilla ja rummuilla, ja vastaavasti etiopialaisia melodioita ja rytmejä tulkittiin länsimaisin soittimin. Ethio-jazzin kultakausi oli 1960–1970-luvuilla, mutta se on innoittanut musiikintekijöitä aina tähän päivään saakka.

Etiopialais-israelilaisen Ester Radan sävykäs laulu flirttailee retrohenkisen soulin ja r&b:n kanssa. Kokonaisuuden kruunaa se melankolian ja elämänilon kirjo, joka on leimallista vain etiopialaiselle jazz-soundille. Luvassa on pehmeän tyylikkäitä, tanssittavia hetkiä. Ester Radassa on sanottu olevan häivähdys Nina Simonea, Erykah Badua ja Janelle Monaeta. Luonnehdinta piirtää kuvaa ajattomasta ja silti tässä hetkessä kiinni olevasta artistista.

Lue lisää ja osta liput

K

S-Etu
4€

K niin kuin kehyskertomus

Kehyskertomus on kertomus, joka liittää taideteoksen sisältämät muut kertomukset toisiinsa. Usein sisäkkäiskertomukset ovat esimerkiksi tarinoita, jotka kehyskertomuksen kertoja selostaa kuulijoilleen. Teatteriesityksen kehyskertomuksessa taas päähenkilöiden muodostama teatteriseurue saattaa harjoitella tai esittää omaa näytelmäänsä – siis sisäkkäiskertomusta. Sisäkkäiskertomuksilla voi olla myös omia sisäkkäiskertomuksia – mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Norsupäinen jumala Ganesha vaatii Hitleriltä hakaristiä, alun perin hindusymbolia, takaisin. Sivusta seuraa natsi-Saksan kuolemanenkeli, tohtori Mengele. Mitä tällaisesta asetelmasta syntyy? Australialaisen Back to Back Theatren esitys on moraalinen ja poliittinen tutkielma vastuusta. Kipeille kysymyksille äänen antavat ryhmän kehitysvammaiset näyttelijät. Onko teatterintekijä vain viaton viestin välittäjä? Kuka yhteiskunnassa tulee kuulluksi, kuka vaiennetaan? Millä oikeudella joku voi asettua toisen puhetorveksi?

Lue lisää ja osta liput

P

S-Etu
4€

P niin kuin pariakrobatia

Pariakrobatia on sirkuslaji, jossa kaksi ihmistä tekee yhdessä temppuja, esimerkiksi erilaisia tasapainoliikkeitä ja pyöräytyksiä. Yleensä vahvempaa ja suurempaa osapuolta nimitetään alamieheksi ja kevyempää ylämieheksi. Alamies seisoo, makaa tai on polvillaan lattialla, ja ylämies tasapainoilee tämän päällä. Tällaista muodostelmaa kutsutaan myös adagioksi.

Suomalais-ranskalainen pariskunta tasapainoilee omien haaveidensa ja yhteisen arjen välillä – kuten kaikki parit. Paitsi, että pikkuruinen Kati lentää ilmassa ja valtava Victor pitää jalat tukevasti maassa. Kati ja Victor puhaltavat sirkustelttansa täyteen paitsi uskomattoman taidokasta pariakrobatiaa myös runollisuutta, huumoria ja rokkimeininkiä. Koko perheen esityksessä ranskalainen tyylitaju kohtaa melankolisen suomalaisuuden.

Lue lisää ja osta liput

S

S-Etu
4€

S niin kuin sovitus

Sovittaminen tarkoittaa olemassa olevan musiikin luovaa muuntelua. Sovittajan työn jälki on tunnistettavissa siitä riippumatta, kuka teoksen kulloinkin esittää. Saman teoksen voi siis sovittaa useita kertoja erilaiseksi ilman että sävellyksen peruspiirteet muuttuisivat. Teoksen omaperäinen, tunnistettava sovitus on tekijänoikeuslain suojaama yhtä lailla kuin sävellys ja sanoituskin.

Kaiken takana on biisintekijä! Säveltäjät ja sanoittajat Elvis ry:n 60-vuotisjuhlan kunniaksi yhdistyksen jäsenet kokoontuvat Huvilaan tulkitsemaan toisille esiintyjille kirjoittamiaan kappaleita. Lauteille nousevat mm. Pave Maijanen, Mariska, Kaj Chydenius, Knipi ja moni muu. Samana iltapäivänä juhlakalut viihdyttävät omassa konsertissaan perheen pienimpiä.

Lue lisää ja osta liput

T

S-Etu
4€

T niin kuin trio

Trio on kolmen soittajan muodostama kokoonpano. Klassisen musiikin pianotrion muodostavat piano, viulu ja sello. Jazzmusiikissa perinteinen triokokoonpano on piano, basso ja rummut. Merkittäviä tällaisia jazztrioja ovat Keith Jarrettin, Bill Evansin ja Ahmad Jamalin johtamat triot. Yhden aikansa supertrioista muodostivat myös Duke Ellington, Charles Mingus ja Max Roach – instrumenttiensa kuuluisimmat taitajat. Suomessa suosiota on niittänyt Iiro Rantalan Trio Töykeät.

Suomen suosituimman jazzmuusikon Iiro Rantalan draivi ja energia hämmästyttävät vuodesta toiseen. Huvila-teltassa vietetään unelmien ilta Iiron kanssa: maestro esiintyy kahden tuoreen, kansainvälisen superkokoonpanon kanssa. Super Trion tsekkiläinen basistilegenda Miroslav Vitouš on vaikuttanut 1960-luvulta saakka modernin jazzin terävimmässä kärjessä. Trion viimeistelee saksalainen rumpalisuuruus Wolfgang Haffner. Lisäksi Iiro tuo Huvilaan vajaan vuoden vanhan String Trio -yhtyeensä.

Lue lisää ja osta liput

V

S-Etu
4€

V niin kuin viulukonsertto

Klassinen viulukonsertto on kolmiosainen, viulusolistille ja orkesterille sävelletty teos. Ensimmäinen osa on yleensä sonaattimuotoinen ja melko nopea, toinen osa sitä hitaampi ja kolmas osa nopea finaali. Konserttomuoto kehittyi barokkiajalla. Tunnettuja viulukonserttoja ovat muun muassa Bachin, Beethovenin, Sibeliuksen ja Tšaikovskin viulukonsertot sekä Vivaldin Neljä vuodenaikaa.

Huimassa kansainvälisessä nosteessa oleva Kanadan ylpeys esittäytyy Juhlaviikoilla. Kapellimestari Peter Oundjian loihtii sävyt esiin niin Rahmaninovin säveltäjäntyön huipentaneesta mestariteoksesta kuin kanadalaisen kulttisäveltäjä Claude Vivier’n visionäärisestä musiikista. Jalokivenä kruunussa on Grammy-palkitun James Ehnesin tulkinta Tšaikovskin viulukonsertosta.

Lue lisää ja osta liput