#juhlaviikot
15.–31.8.
2014
Michael Clark Company, Harry Alexander (c) Jake Walters

Elokuu 2014

Taiteiden yö

Tutustu ohjelmaan

Michael Clark Company: animal / vegetable / mineral

  • Punk törmää klassiseen balettiin, kun legendaarinen brittikoreografi asettaa vastakkain äärimmäisen muodollisuuden ja äkäisen energian. Michael Clarkin kolmiosainen nykytanssiteos on samanaikaisesti sekä lumoava että julkea.

    Clark leikittelee ensin rytmisesti sulavan akateemisen tanssin merkkikielellä. Tyyni kauneus kuitenkin räjähtää hetkessä katsojan silmille kulmikkaalla aggressiivisuudella. Hengästynyt yleisö pääsee myös osaksi malttamatonta rock-keikkaa, kun Jarvis Cockerin elektrobändi Relaxed Muscle projisoidaan videona paikalle.

    Michael Clark tunnetaan tavastaan työskennellä huippusuunnittelijoiden ja muusikoiden kanssa. Hän myllertää teoksissaan niin tanssin, muodin kuin populaarikulttuurinkin kliseitä luoden vahvan oman näkemyksensä. Lopputulos on aina puhutteleva, tyylikäs ja muotitietoinen, kuin designia tanssilattialla. animal / vegetable / mineral –teoksen koreografiaa ruokkivat musiikillisesti tällä kertaa Pulp, Sex Pistols, New York Dolls ja Scritti Politti.

    Konsepti, koreografia: Michael Clark
    Tanssi: Julie Cunningham, Harry Alexander, Melissa Hetherington, Oxana Panchenko, Daniel Squire,
    Benjamin Warbis
    Valosuunnittelu: Charles Atlas
    Pukusuunnittelu: Stevie Stewart, Michael Clark

    VIDEO
    Ohjaus: Michael Clark ja Charles Atlas
    Leikkaus: Charles Atlas
    Mukana: Relaxed Muscle
    Laulu: Darren Spooner
    Kitara: JP Buckle
    Rummut: Zoë Grisedale-Sherry
    Kuvaus: Gavin Elder
    Kameramies: Matthew Carkeek
    Studioteknikko: Josh Adam
    Kuvattu Broadley-studiolla

    Kesto: 90 min, väliaika

    Huom: esitys sisältää kovaäänistä musiikkia

    Commissioned by Barbican, London. Co-produced by Barbican, London, Michael Clark Company, Maison des Arts de Créteil, Théâtres de la Ville de Luxembourg and Tramway, Glasgow. Michael Clark Company is supported using public funding by Arts Council England.

  • Video Michael Clark Companyn edellisestä teoksesta:

  • Suomen Kansallisooppera, Alminsali

    Helsinginkatu 58

     

    Saavutettavuus:

    Invalidipysäköinti.

    Tapahtumapaikalla esteetön kulku.

    Inva-WC.

    Katsomossa pyörätuolipaikkoja.

    Induktiosilmukka.

    Katsomossa maadoitettu pistoke.

    Vastaanottajan/vahtimestarin puhelinnumero: 09 4030 2210.

    Tarkemmat saavutettavuustiedot Kansallisoopperan sivuilla.

    Lisätietoja: Mainitsethan erityistoiveistasi lippuvarauksen yhteydessä.

  • Ennakkomyynti: LIPPUPALVELU

    Ostorajoitus 6 lippua / asiakas (ei koske ryhmälippuja)

     

    VERKKOKAUPPA (24 h)

    www.lippupalvelu.fi

    Verkkokaupassa voi ostaa itse tulostettavan sähköpostilipun (TicketFast) tai tilata liput postitse (viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta). Lisämaksusta voi tehdä lippuvarauksen, joka lunastetaan lippukaupoista tai R-Kioskeilta.

    - Sähköpostilippu (TicketFast): 1,50–3,50 €/lippu (riippuen lipun hinnasta; ks. Toimituskulut)
    - Postitus: 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) + 10 €/tilaus (kotimaa) / 40 €/tilaus (ulkomaat)
    - Lippuvaraus 2 €/lippu (maksetaan lunastuksen yhteydessä)

     

    LIPPUKAUPPA

    Lippukauppojen yhteystiedot ja aukioloajat: www.lippupalvelu.fi
    Lippupalvelulla on yli 80 lippukauppaa, joista voi sekä ostaa suoraan lippuja että noutaa verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta tehtyjä varauksia.

    - Toimituskulu 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut)

     

    PUHELINPALVELU (ma–la 8–21, su ja pyhäisin 10–18)

    Puh. 0600 10 800 (1,98 €/min+pvm) tai 0600 10 020 (6,84 €/puhelu+pvm)

    Puhelinpalvelussa tehdään lippuvarauksia. Varausmaksu sisältyy puhelun hintaan. Varaus noudetaan lippukaupasta tai R-Kioskilta. Liput voi tilata myös postitse viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta.

    - Nouto lippukaupasta 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) tai R-Kioskilta 2,50 €/lippu
    - Postitus: 10 €/tilaus (kotimaa – yksityiset) / 30 €/tilaus (kotimaa – Y-tunnukselliset yritykset ja yhteisöt) / 40 €/tilaus (ulkomaat)

     

    R-KIOSKI

    R-Kioskeista voi noutaa vain jo etukäteen verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta varattuja lippuja.

    - Toimituskulu 2,50–4,50 €/lippu

     

    TOIMITUSKULUT (MUUT KUIN R-KIOSKI)

    Lipun hinta 10 € tai alle – toimituskulu 1,50 €/lippu
    Lipun hinta 10,01–39,99 € – toimituskulu 2,50 €/lippu
    Lipun hinta 40 € tai yli – toimituskulu 3,50 €/lippu

     

    NÄIN OSTAT LIPPUSI EDULLISIMMIN

    Yksittäiset liput on edullisinta ostaa suoraan joko verkkokaupasta (itse tulostettava sähköpostilippu) tai lippukaupasta.
    Liput ilman toimituskulua Suomen Kansallisoopperan lippukassalta

     

    OVILIPUNMYYNTI

    Jos lippuja jää myyntiin ovelle, tapahtumapaikkojen lippukassat palvelevat tunnin ajan ennen kunkin tilaisuuden alkua.

     

    ALENNUKSET

    SARJALIPPU
    Kun ostat kerralla vähintään kolme perushintaista lippua eri tilaisuuksiin, saat 15 % alennusta.
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta tai lippukaupoista

    ALENNUSLIPPU
    Opiskelijoille, alle 18-vuotiaille, varus- ja siviilipalvelusmiehille, työttömille
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

    ELÄKELÄISLIPPU
    Noin 5 % alennus perushintaisesta lipusta
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia

    RYHMÄLIPPU
    10 % alennusta vähintään 10 hengen ryhmälle
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta
    Alennus vain perushintaisista lipuista
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

    Auta Itämerta
    Helsingin juhlaviikot tekee yhteistyötä John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren suojelutyön tukemiseksi. Osallistu Itämeren suojeluun maksamalla lipun oston yhteydessä tukisumma, joka menee lyhentämättömänä säätiön Puhdas Itämeri -hankkeisiin. Lue lisää.

    Hotellietu
    Juhlaviikkolipulla voit varata edullisen hotellimajoituksen Hotellimaailma-palvelusta. Edun saa lunastetulla Helsingin juhlaviikkojen pääsylipulla. www.hotellimaailma.fi/juhlaviikot

     

    Alennuksia ei myönnetä päällekkäin.

    Muutokset mahdollisia.

Aika
to 28.8.
19:00
pe 29.8.
19:00
la 30.8.
19:00
Paikka
Liput toimituskuluineen alkaen

48,50 – 43,50 / 27,50 €

Osta liput